Paula
Olen Paula Paronen, joulukuussa 1987 syntynyt lähihoitaja. Asun Haminan Neuvottomassa yhdessä avomieheni Mikon ja elokuussa 2008 syntyneen poikamme kanssa. Muutimme tänne ostettuamme omakotitalomme elokuussa 2007. Nelijalkaista puolta perheestämme edustavat shetlanninlammaskoiramme Nemo, Nuka, Sumu ja Macy. Oppivelvollisuuteni suoritin vuonna 2003, josta jatkoin suoraan Etelä-Kymenlaakson Ammattiopistoon ja valmistuin sieltä vuonna 2006 lähihoitajaksi erikoistumisalanani lasten ja nuorten hoito ja kasvatustyö. Työpäiväni kesästä 2006 kevääseen 2008 olen viettänyt kuitenkin vanhustyön parissa erimittaisissa sijaisuuksissa muutamassa eri työpisteessä. Tällä hetkellä olen äitiyslomalla. Saa nähdä minne tulevaisuudessa vielä päädyn. Unelmanani olisi työskennellä eläinten, eritoten koirien parissa ja toivon, että jonain päivänä pääsen vielä toteuttamaan unelmani.
Loppuvuodesta 2002 perheelleni muutti mittelspitzuros Leevi, joka edelleen asustelee äitini luona. Leevin myötä olen kiinnostunut myös muusta koiratoiminnasta ja tutustunut koiranäyttelyihin, jotka edelleen kuuluvat elämäämme, kun reissaamme halki Suomen näyttelyiden perässä muutamia kertoja vuodessa. Merkittävin meriitti näyttelyurallamme on ollut Leevin valioituminen Lappeenrannassa maaliskuussa 2005. Muutin pois vanhempieni luota joulukuussa 2004, juuri kun olin täyttänyt 17 vuotta. Myöhemmin vanhempani ovat ottaneet vielä kaksi suomenlapinkoiraa, Veetin ja Eetun. Vaikkemme saman katon alla asukaan, kuuluvat nämä kolme koiraa lähes päivittäin elämäämme.
Olen aina ollut hyvin eläinrakas, eikä oikeastaan muille harrastuksille ole koskaan jäänyt tilaa. Tanssia harrastin muutaman vuoden nuorempana, mutta sekin jäi taka-alalle. Koiraharrastuksesta jäljelle jäävän ajan surffailen netissä muutamilla koira-aiheisilla keskustelupalstoilla ja vietän aikaa ystävieni ja perheeni kanssa. Olen myös kiinnostunut kotisivujen tekemisestä taitojeni kuitenkin ollessa vielä kovin puuttelliset. Lisäksi rakastan valokuvaamista ja kuvailen lähinnä koirien touhuja. Omien koirieni kanssa harrastan agilityä ja tokoa näyttelyiden lisäksi. Agility on vienyt mennessään jo pikkulapsena, kun haaveilin juoksevani oman koiran kanssa kentällä. Ensimmäinen todellinen kosketus lajiin tosin tapahtui vasta Nemon tulon myötä ja edelleen tuntuu, että koira oppii paljon nopeammin, kuin minä ja se onkin tuottanut muutamia hankaluuksia. Olen todella kova ihminen jännittämään ja osittain tästä; syystä ovat viralliset startit vielä edessäpäin. Muutamassa epävirallisessa kilpailussa olen Nemon kanssa ollut ja niistä olen saanut hyvää harjoitusta tulevaan. Tokon piti alunperin olla vain kotona tapahtuvaa aktivointia, jossa koira oppii samalla arkitottelevaisuuden, mutta äkkiä huomasin opettavani koirilleni kisaliikkeitä. Nemo on pidemmän aikaa ollut valmis alokasluokkaan ja toivon, että tulevaisuudessa pääsen sen verran yli jännityksestäni, että pystyn käydä kokeilemassa Nemon kanssa myös tokokokeessa.
Shetlanninlammaskoiran valitsin rodukseni sen siron rakenteen ja monipuolisuuden vuoksi. Toivon saavani riistavietittömän koiran, joka jaksaa kävellä pidempiäkin matkoja, mutta osaa myös rauhoittua kotona. Koiran oli myös sovelluttava agilityyn ja olla helposti mukana kuljetettava ja koulutettavuuden piti olla hyvä. En olisi parempaa rotua voinut itselleni kuvitella ja sheltit ovatkin vieneet minut mennessään luultavasti lopullisesti. Paljon on rodusta vielä opittavaa, mutta kaikki shelttiaiheinen tieto on todella tervetullutta.